LEHTIMAJANJUHLAMATKA 2016 ISRAELISSA

Yhdessä ICEJ:n kanssa toteutettu Lehtimajanjuhlamatka 2016 oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut matka. Ensimmäinen retkemme Israelissa suuntautui Beetlehemiin, saimme tutustua historialliseen Paimenten ketoon ja Syntymäkirkkoon, päivä  huipentui pastori Naim Khouryn tapaamiseen baptistikirkossa. Tervetulotilaisuuden jälkeen nautimme Jerusalemin kauneudesta, iltavalojen loisteessa. Seuraavana päivänä vuorossa oli yksi Israelin suosituimmista nähtävyyksistä, Kuollutmeri. Matkasimme päiväretkelle Kuolleellemerelle, retken aikana kävimme myös tutustumassa tunnetun kosmetiikka valmistaja Ahavan tehtaanmyymälässä sekä saimme nauttia mineraalipitoisen meriveden hoitavista vaikutuksista, mutakylpyjä unohtamatta. Viikko ohjelmassa oli myös ehtoollinen Puutarhahaudalla sekä Vanhaan kaupunkiin tutustuminen. Vanha kaupunki jo itsessään on täynnä mystisyyttä, historiaa ja käsin kosketeltavaa arvokkuutta. Vanhan kaupungin kapeiden kujien persoonalliset pikku myymälät tarjosi nähtävää kaikkien makuun.

Viikon aikana osallistuimme myös useisiin yhteisiin aamurukouksiin ja ICEJ:N järjestämään seminaareihin Pais Areenalla. Historiallisesti merkittävät arkeologiset ja uskonnolliset nähtävyydet tuli tutuiksi Mini Israel puistossa. Kiitos kaikille matkaan osallistuneille, oli ilo jakaa nämä kokemukset teidän kanssanne!

Be shana haba be Jerushalaim - Tervetuloa jälleen ensi vuonna Jerusalemiin

Iloisin terveisin,

Nordic Cruisers and Tours - tiimi :)

 

Israelin matkojen asiantuntijasi
Viemme Sinut unelmiesi seikkailuun ammattitaidolla ja ehdottoman luotettavasti.

YHTEYSTIEDOT

Puh. +358 40 749 36 99
Puh. +358 40 184 77 20
E-mail: info@nordiccruises.net

  

“Lomani oli kaikkea mistä haaveilin... ja enemmänkin.”

“Kaikki oli järjestetty ihan nappiin.
Piti vain itse saapua paikalle.”

“Seuraavaa Nordic Cruises -matkaa suunnittelin jo paluulennolla.”